Dobtschinski. Mutta te sotkette, ettekä kaikkia muista…

Bobtschinski. Muistan Jumal'auta, muistan! Älkää tähän sekaantuko!Minä kyllä kaikki kerron… (muille) Mutta laittakaa niin, ett'ei PeterIvanovitsch saa minua keskeyttää!

Päällikkö. Mutta Jumalan tähden, puhukaa vihdoin! Mikä nyt on? Minäkuolen tähän tuskalliseen odotukseen. Tehkää hyvin ja istukaa, hyvätherrat! Peter Ivanovitsch, tuossa on tuoli. (Kaikki istuvat molempainPeter lvanovitschien ympärille). Noh, kertokaa, kertokaa suunnepuhtaaksi; – mitä on tapahtunut?

Bobtschinski. Anteeksi, anteeksi… En voi kaikkia yhtähaavaa kertoa.Heti sen jälkeen, kun olin jättänyt teidät, levotonna tuosta äskentulleesta kirjeestä… niin… silloin… silloin… minä juoksin…mutta Peter Ivanovitsch, älkää häiritkö! Minä vakuutan, että tiedänkaikki, kaikki!.. No, juoksin siis Korobkinin luo. Korobkin ei ollutkotona, ja siis juoksin takaisin Rastakovskijn luo ja, koska hänkin olimennyt kaupungille, poikkesin postimestarin luo, hänelle sitä uutistailmoittamaan, jonka olin teiltä kuullut, ja hänen luotaan lähteissänitapasin Peter Ivanovitschin.

Dobtschinski (keskeyttäen). Aivan lähellä piirakkaleipurin kulmaa…

Bobtschinski. Aivan niin, lähellä piirakkaleipurin kulmaa… Siistapasin, niinkuin jo mainitsin, Peter Ivanovitschin ja sanoin hänelle: "joko olette kuulleet, minkälaisen sanoman Anton Antonovitsch aivanluotettavasta lähteestä on saanut?" Mutta palveluspiikanne Avdotja, joka jotakuta asiaa toimittamaan oli lähetetty Potschetschujevin luo, oli sen jo hänelle kertonut.

Dobtschinski (keskeyttäen). Hänen piti noutaman konjakki-lekkeri.

Bobtschinski (työntäen Dobtschinskin käsiä edestään). Niinkonjakki-lekkeriä noutamaan hän oli lähetetty… Minä ja PeterIvanovitsch menimme siis Potschetschujevin luo… Peter Ivanovitsch, olkaa niin hyvä; älkää puheeseni puuttuko… Menimme siisPotschetschujevin luo ja kulkeissamme sanoi Peter Ivanovitsch minulle: "Poiketkaamme", sanoi hän, "ensin ravintolaan! En ole aikaisestaaamusta einettäkään syönyt… vatsaani oikein hiukaa… Ravintolanisäntä", sanoo hän, "on äsken saanut tuoretta lohta, sitä mieleni tekeemaistella", sanoo hän. Tuskin olimme sisään tulleet, ennenkun nuorimies…

Dobtschinski (keskeyttäen). Sievänlainen ja hyvissä vaatteissa…

Bobtschinski. … sievänlainen ja hyvissä vaatteissa astui huoneesen.Hänen kasvojensa muodosta oivalsin heti jonkunlaisen arvonsatunnon…hänen silmänsä… katsantonsa, kaikki sen osoitti! (Otsaansaosottaen). Paljon, sangen paljon! Minä jotakin aavistin ja lausuinPeter Ivanovitschille: "tuo ei ole lystin vuoksi tänne tullut; ei todentotta, lystin vuoksi hän ei ole tänne tullut." Ja Peter Ivanovitschvihkaisi salaa isännälle. Ja Vlas, isäntä – hänen vaimonsa on vähänaikaa sitten saanut vankan pojan, joka vastedes on jatkava isänsätointa – noh, niin Peter Ivanovitsch viittasi isännälle ja kysyimatalalla äänellä: "kukapa", sanoi hän, "tuo nuori mies lienee?" Jaisäntä vastasi: "tuo", sanoi hän… mutta älkää minua keskeyttäkö,Peter Ivanovitsch! Minä kykenen puhumaan, mutta te ette saa sitäkertoneeksi! Teiltä on etuhammas kadonnut ja te nielette sanat…"Tuo", sanoi hän, "tuo nuorukainen on eräs virkamies Pietarista. Hänennimensä on Ivan Aleksandrovitsch Hlestakov ja hän on matkalla Saratovinlääniin. Mutta kuinka eriskummalliset", sanoi hän, "hänen tapansa ovat?Nyt hän jo kaksi viikkoa on tässä ravintolassani oleskellut… hän eikoskaan mene ulos, ottaa kaikki velaksi, eikä koskaan maksamisestapuhu." – Heti kun hän oli tämän kertonut, äkkäsin minä asian. "Aha",sanoin minä Peter Ivanovitschille.

Dobtschinski. Eipä, Peter Ivanovitsch, minäpä sanoin.

Bobtschinski. Ensin te sanoitte, ja sitten minäkin sanoin "aha":"Aha" sanoimme siis yhdessä Peter Ivanovitschin kanssa. "Miksipä tuotäällä aikailee, vaikka on Saratoviin menossa?"… Min, niin, hänpä seon se virkamies Pietarista; hän se on eikä kukaan muu!

Päällikkö. Mikä virkamies?

Bobtschinski. Noh, virkamies, varmaan se, jota odotamme tännetulevaksi – reviisori!

Päällikkö (säikähdyksissään). Mitä te lausutte? Varjelkoon meitäJumala!.. Mutta sehän on mahdotonta!

Dobtschinski. Eipä ensinkään mahdotonta, Anton Antonovitsch! Minävakuutan teille: hän se on! Hän ottaa kaikki velaksi, ei ensinkään käyulkona – kuka muu hän olisikaan? Ja passissa on matka määrättySaratoviin!

Bobtschinski. Hän se on, jumaliste onkin! Kaikkia hän katseli, kaikkia hän tarkasteli, ei mikään jäänyt häneltä huomaamatta. Hänmyöskin näki, että minä ja Peter Ivanovitsch söimme lohta…pääasiallisesti sen tähden, että Peter Ivanovitschin vatsa… niin,hän tuijotti lautasiimme niin, että minun kävi aivan tuskalliseksi.

Päällikkö. Niin, Jumala olkoon meille syntis-paroille armollinen!Missä hän asuu?

Dobtschinski. Numero viisi, portaitten alla.

Bobtschinski, Samassa huoneessa, jossa matkustavat upseerit viimevuonna tappelivat.

Päällikkö. Kauanko hän on täällä ollut?

Dobtschinski. Jo kaksi viikkoa!

Päällikkö. Kaksi viikkoa! (syrjään). Oh Luoja, hyvä Jumala ja kaikkipyhät! Ja sillä aikaa on alaupseerin vaimoa piiskattu! Vangeille ei oleruokaa annettu. Eikä katuja ole edes kertaakaan la'aistu! LaupiasJumala, nyt hukka mun perii!

(Tarttuu molemmin käsin päähänsä.)

Sairashuoneen talousmies. Noh, Anton Antonovitsch, täytyykö meidänpukeutua univormuun ja lähteä ravintolaan?

Piirituomari. Ei, ei! Ensin meidän täytyy lähettää hänen luoksensapapisto ja kauppamiehet; käsketäänpä kirjassakin, jonka nimi on IvanMasonin teot.

Päällikkö. Ei, ei! Jättäkää kaikki minun toimitettavakseni. Olenpaelämässäni näin vaikeita kohtia kokenut… mutta Jumalan avulla olenniistä päässyt, vieläpä kiitoksiakin saanut,. toivon, ett'ei hännytkään meitä pulaan jätä! (Bobtschinskille). Hän on siis nuori mies, vai kuinka?

Bobtschinski. Kahdenkymmenenkolmen tahi neljän vuotinen – ei sitävanhempi.

Päällikkö. Noh, mitä nuorempi, sitä parempi! Nuoren perille pikemminpääsee. Pahempi, jos olisi joku vanha saakeli. Nuori enemminpintapuolelle katsoo… Olkaa nyt, hyvät herrat, kukin kohdastannevalmiina. Minä lähden sinne yksinäni tahi Peter Ivanovitschin seurassa.En ole mitään tietävinäni… olen ikäänkuin huvikseni kävelemässä jakatsomassa, kohdellaanko vieraita hyvin. Kuule Svistunov!

Svistunov. Mitä suvaitsette?

Päällikkö. Juokse heti hakemaan ala-poliisimestaria! Mutta älä,maltas! Minä tarvitsen sinua; käske joku toinen hakemaan hänetpuheilleni.

(Poliisipalvelija juoksee suinpäin ulos).

Sairashuoneen talousmies. Menkäämme täältä pois, Ammos Fedorovitsch!Jotakin onnetonta voisi todellakin tapahtua.

Piirituomari. Mitähän teillä olisi pelkäämistä? Te annatte sairaillepuhtaita yömyssyjä ja siinä kaikki.

Sairashuoneen talousmies. Puhtaita yömyssyjä, noh, se on tietty!Mutta ohjesäännön mukaan pitää sairaitten saada kauralientä, – jakäytävissä on niin tavattoman ankara kaalin-haju, että nokka onvaarassa.

Piirituomari. Siinä suhteessa minä olen aivan huoletta, sillä kenenmieleen voisi johtua pistää nenänsä minun virkahuoneeseni? Ja jos jokusaisikin päähänsä katsahtaa asiakirjoihini – niin pian hän siitä kokoelämäksensä kyllänsä saisi. Jo kuusitoista vuotta olen tuomarina ollutja kun vaan katsahdan asiapapereihin, viittaan kädelläni, sillä ei itseSalomo kaikessa viisaudessaan voisi saada selville, mikä niissä onoikeaa ja mikä väärää.

(Piirituomari, sairashuoneen talousmies, koulujen tarkastaja ja postimestari tapaavat, pois mennessänsä, ovessa palaavan poliisipalvelijan).

Neljäs kohtaus.

Kaupungin päällikkö. Bobtschinski. Dobtschinski. Svistunov.

Päällikkö. Noh, ovatko ajopelit valmiina?

Svistunov. Käskynne mukaan, herra päällikkö!

Päällikkö. Mene kadulle, vaan… älä, malta! Missähän kaikki muutovat? Oletko aivan yksin? Käskinhän Prohorovia olemaan saapuvilla.Missä hän on?

Svistunov. Hän on vahtikonttorissa… mutta hänestä ei olemihinkään?

Päällikkö. Kuinka niin?

Svistunov. Hän kannettiin sinne aamulla eikä tietänyt tästämaailmasta mitään. Olemme jo kaataneet pari saavia vettä hänenniskaansa, mutta hän on vieläkin yhtä tunnoton.

Päällikkö. Voi Jumalani! (Tarttuen päähänsä). Riennä heti kadulle…tahi seis, malta, kuule! Juokse ensin huoneeseni – kuule! – ja tuotänne miekkani ja uusi hattuni! (Dobtschinskille). Ja nyt PeterIvanovitsch, eteenpäin Jumalan nimeen!

Bobtschinski. Noh, entäs minä sitten… minä… ettekö salli minunkinseurata?

Päällikkö En, en, Peter Ivanovitsch, se ei käy laatuun. Kolme miestä – ei sovi, eikä sitä paitse ole vaunuissa tilaa kolmelle hengelle.

Bobtschinski. Ei mitään, ei mitään! Minä juoksen jälessä, jälessä…kunhan vaan pääsen oven raosta noin hieman näkemään, miltä hän noinniinkuin näyttää.

Päällikkö (poliisipalvelijalle, joka tuo miekan). Mene, juokse, minkäkäpälästä lähtee, ja kutsu kokoon kaikki kaupungin palvelijat, jotkatapaat, ja ota… Mutta voi kuinka miekkani on käynyt naarmuihin. Tuohäijy kauppias Abdulin! Näkee kaupunkinsa päälliköllä olevan vanhanmiekan eikä lähetä hänelle uutta! Voi noita konnia! Mutta anomuskirjatriivatuilla ovat kyllä aina takkinsa alla… Jokaisen pitää ottamankatu, ei… mitä puhun, pitää ottaman luuta ja lakaiseman se katupäästä päähän, jonka varrella ravintola on, mutta siistiksi, puhtaaksi – kuuletko – oikein puhtaaksi! Ja paina se mieleesi! Minä tunnensinut, niinpä niin, minä sinut varsin hyvin tunnen. Sinä olet hurskasja typerä olevinasi, sinä pöllö, mutta varastat ja kätket saappaanvarsiisi hopeisia teelusikoita. – Ole varoillasi vaan, sen minä sanon.Mitä koirankuria kauppias Tshernajevin luona teit? Hä? Hän antoisinulle neljä kyynärää verkaa univormuksi, ja sinä kaappasitkin kokopakan. Ole varoillasi mies! Sinä jo varastelet liiaksi asemassasi.Marss!

Viides kohtaus.

Päällikkö. Bobtschinski. Dobtschinski. Ala-Poliisimestari.

Päällikkö. Mutta missä maailman ääressä te piileilette, StepanIljitsch? Mikä häijy tapa se on?

Ala-Poliisimestari. Olinhan tässä portin takana!

Päällikkö. Kuulkaa, Stepan Iljitsch! Tuo virkamies Pietarista onsaapunut. Mihin toimiin olette ryhtyneet?

Ala-Poliisimestari. Olen tehnyt aivan käskynne mukaan. Olenlähettänyt poliisipalvelija Pugovitsin ja kaikki muut poliisipalvelijatkatuja lakaisemaan.

Päällikkö, Missä Derschimorda on?

Ala-Poliisimestari. Hän lähti tuonne, jossa oli syttynyt nokivalkea.

Päällikkö. Ja Prohorov on tietysti humalassa?

Ala-Poliisimestari. Aivan niin, hän on humalassa.

Päällikkö. Kuinka te sen sallitte?

Ala-Poliisimestari. Mitäs sille voi. Eilen oli esikaupungissa tappelu – hän meni sinne järjestystä toimittamaan ja palasi sieltä itsepeukalot keppinä.

Päällikkö. Kuulkaa, mitä teidän en tehtävä! Tuon pitkänkaupungin-vahtimestarin pitää seisoman sillan päässä järjestystävoimassa pitämässä. Ja suutarin talon viereinen aita on purettava japaalutettava, että näyttäisi siltä, kuin olisi aikomus ryhtyä senkorjaamiseen. Sillä mitä enemmän on revitty, sitä toimeliaammiltanäyttävät kaupungin hallitusmiehet… Ah, olin unhoittaa, että tuonaidan viereen on kaadettu neljäkymmentä kuormaa kaikenlaista soraa!Mikä ilkeä kaupunki; jos vaan asettaa johonkin paikkaan muistopatsaan, taikkapa vaan aidankin… niin heti kaatavat sinne kaikenlaista roskaaviereen! Ja jos tuo virkamies tulisi teiltä kysyneeksi, ollaanko täällätyytyväisiä – niin vastatkaa heti paikalla, "täällä kaikki on hyvin, ylhäinen herra!" Jos kuka rohkenisi mutista, niin minä sitten hänentyytymättömyytensä perästäpäin tyydytän ja kyyditän. (Syvällähuokauksella,) Oh – ho – ho – hoo! Voi minua syntis-parkaa! (ottaahatun asemesta hattukotelon.) Voi Luojani, ole minulle armollinen, niinettä eheänä hänen kynsistänsä pääsen; ja minä pyhitän sinulle isoimmanvahakynttilän, mitä kukaan ihminen tähän saakka on sinulle asettanut.Kukin näistä koiramaisista kauppamiehistä on velvollinen siihenantamaan sata naulaa vahaa! Voi Jumalani, Jumalani, lähtekäämme PeterIvanovitsch!

(Hajamielisyydessään panee hattukotelon päähänsä.)

Ala-Poliisimestari. Te olette panneet pahvikotelon päähänne AntonAntonovitsch. Tässä on hattunne.

Päällikkö (heittää pahvikotelon pois). Kotelo, niin onkin; koteloonkin. Hiiteen kaikki hattukotelot!.. Ja jos hän kysyy, minkätähdensairashuoneen kirkkoa ei ole rakennettu, vaikka jo viisi vuotta sittenrahat on siihen määrätty, – niin muistakaa vaan vastata, että kyllä jooli alettu, mutta että se paloi. Olen siitä asiasta jo lähettänytvirallisen ilmoituksen… Älköön suinkaan kukaan tyhmyydessääntokaisko, ett'emme ole työhön ruvenneet! Ja sanokaa Derschimordalle, ett'ei hän saa liiaksi käyttää nyrkkiänsä… sillä hän järjestyksenvuoksi on aina valmis hosumaan sekä oikealle että vasemmalle ja lyösekä syyllisiä että syyttömiä. Mutta lähtekäämme vihdoin, PeterIvanovitsch! (Menee ja tulee takaisin.) Ja sitten ei saa laskea ketäännäistä renttuisista sotamiehistä kadulle. Nuo ryysyrehjat eivät otamuuta kuin sotatakin päällensä, kun lähtevät ulos. Housuista eipuhettakaan.

(Kaikki menevät).

Kuudes kohtaus.

Anna Andrejevna ja Maria Antonovna (tulevat juosten sisään.)

Anna. Missä he ovat? Missä he ovat? Voi hyvä Jumala! (avaa oven)Anton, minun rakas pikku Anton!.. (Tyttärelle) Taas on vika sinussa; kokonaan sinussa! Aina sitä viivytellään: milloin neula vaan, millointaas huivi, milloin mitäkin puuttuu. (Juoksee ikkunalle ja huutaa)Anton, Anton, mihin sinä menet? Kuka on saapunut? Reviisoriko? Onkohänellä viikset – isotkin viikset?

Päällikön ääni. Kohta, kohta, jahka joudun, sydänkäpyseni!

Anna. "Jahka joudun!" Mikä uusi tapa se on. Minä viisi siitä, milloinsinä joudut… Sano vaan, onko hän eversti? Mitä? (Närkästyneenä) Vainiin, hän menee tiehensä! Aivan oikein, hän todellakin menee tiehensä!Kyllä sen sulle kostan, ukkoseni! (Marialle) Mutta se on sinun vikasi."Voi, odota silmänräpäys, äiti kulta. Olen heti valmis: jahka ehdinpanna huivin päälle!"… "Heti!" Kas niin vaan! – Mutta sinä, Maria, olet aina sen syynä, ett'emme mitään tiedä! Kaiken tämän syynä on tuoriivattu keikailemisesi! Kun neitonen kuuli postimestarin olevantäällä, niin heti neito peilin ääreen kurkistelemaan itseänsä jokataholta, oikealta ja vasemmalta, edestä ja takaa – ja sillä aikaamenevät kaikki tiehensä!.. Ehkäpä luulet, että hän sinusta huolii, mutta päin vastoin tekee hän sinusta pilkkaa, jahka vaan käännyt selinhäneen.

Maria. Sitä minä en voi auttaa, äitiseni… Mutta eihän mitään hätääolekaan: saammehan parin tunnin perästä tietää kaikki.

Anna. Parin tunnin perästä! Paljon kiitoksia! Kas sepä vasta vastaus!Miksi et yhtä hyvin sano: parin kuukauden perästä? Silloin tiedämmekaikki paljoa paremmin! (Puoleksi ikkunan ulkopuolella) KuulepasAvdotja! Oletko kuullut, onko ketään vierasta kaupunkiimme saapunut?..Et, et ole kuullut; mitä semmoinen hanhi kuulisi. Sinä oletparantumaton!.. "Viittasi kädellänsä!" Viitatkoon vaan; sinun olisipitänyt kuitenkin kysyä. Et voinut saada tietää… kun pääsi on kuinkaali, aina siinä hyörivät vaan sulhaset! Vai ajoivat liian kovasti?Olisithan voinut juosta vaunujen perässä! Juokse heti, minkä voit, jakuulustele tarkkaan, mihin he menivät… mikä mies hän on ja minkämuotoinen, Kurkistele avaimen reiästä ja tule sitten takaisin kaikkiakertomaan. Katso, minkälaiset silmät hänellä ovat, mustat tahimuunlaiset! Mutta muista, että tulet heti takaisin. Joudu, joudu, joudu, joudu!!

(Hän huutaa sanaa: joudu, kunnes esirippu laskee.)